Silmänkääntötemppu – Laura Suomela

Äh, äh ja äh. Tajusin eilen, että Hel-YA on ihan kohta, muutaman viikon päästä, ja iso osa tämän vuoden uutuuskirjoista on vielä lukematta. Koska en tykkää jahkailla, kävin tuumasta toimeen ja luin loppuun kaksi kirjaa, jotka olin jo aiemmin aloittanut, mutten jaksanut lukea kokonaisuudessaan. Niistä toinen on tämä Laura Suomelan nuortenkirjaesikoinen  Silmänkääntötemppu  (Suomelan kolme aiempaa kirjaa on luokiteltu lastenkirjoihin).

Alma ja Sofia ovat olleet naperoista saakka parhaat ystävykset, jotka parhaillaan käyvät läpi koitosta nimeltä ylioppilaskirjoitukset. Almalla menee ihan hyvin, Sofialla ei tunnu menevän niinkään putkeen. Sitten Alma salilta tullessaan näkee jotain, mikä murtaa hänen maailmansa. Tästä ei voi kertoa jo entuudestaankin hermorauniolle Sofialle, ei missään nimessä, sillä Sofian elämä hajoaisi palasiksi. Jotain on kuitenkin tehtävä, se on selvää, sillä nähtyä ei saa enää näkemättömäksi.

Mitä nuortenromskuihin tulee, kaikkien ei tarvitse olla syvällisiä ja elämää pohdiskelevia. Ei ole tarpeen, että jokainen kirja on opettavainen ja sielunelämää laajentava. Joskus sitä haluaa vain lukea kirjan, jossa tunnetaan tunteita ja tehdään tekoja ajattelematta sen syvemmin seurauksia. Suomelan kirja on tällaiseen tarpeeseen hyvä. Alma käy toimeen 16-vuotiaan tarmolla ja toimii niin kuin voisi leffoja katsoneen nuoren odottaa toimivan. Alma pestaa rikostoverikseen Sampan, joka on kenen tahansa nuoren miehen tavoin Alman suunnitelmasta innostunut. Samppa tosin on innostunut vähän Almastakin…

Kirjan repliikit on kirjoitettu puhekielellä, ja se tuo Salmelan hahmoihin uskottavuutta. Kirja on hyvin joutuisa lukea ja sitä lukee vähän kuin lehteä, kevyesti, nopeasti. Pääpaino on hahmojen välisellä keskustelulla, ei niinkään kuvailulla, joka voi toisinaan käydä raskaaksi. Kirja ei ole vaativa luettava, vaan mukavaa lueskeltavaa raukeisiin viikonloppuihin, kun ei ole muita suunnitelmia ja on aikaa vain itselle. Kirjan vahvin ansio on Alman sisäisen tunnekuohun kuvaus, kun hänen mielikuvansa menevät kertaheitolla säpäleiksi.

Olisin itse toivonut kirjaan vähän vähemmän jahkaamista ja vähän enemmän loppuratkaisua. Toisaalta Suomela yllättää lukijan vähän päättämällä kirjan niin kuin se päättyy, mutta toisaalta itse ainakin koin nimenomaan lopun kirjan kaikkein epäuskottavimmaksi kohdaksi. Oli myös hauskaa, miten mustavalkoisena asiat voi nähdä, vaikka vaikuttavia taustatekijöitä olisi paljon.

Pahoittelut nyt näin kryptisestä postauksesta, mutta kirjan takakannessakaan ei spoilata, mitä Alma oikein näkee, joten teidän on luettava tämä itse selvittääksenne sen!

Karisto
2018
ISBN 978-951-23-6417-6
208 s.
☆☆☆

Kirjastosta lainattu

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s