Helmenkalastaja – Karin Erlandsson

Olin kirjakaupassa etsimässä synttärilahjaa ystäväni tyttärelle, kun törmäsin Helmenkalastajaan. Kirjan kansikuvan toteutus on todella onnistunut, mutta vielä hurmaavampi oli kirjan tuntu sormissa. Kannen materiaali on ihan hiukan karheampi kuin yleensä, ja teksti on upotettu kanteen. Ilman kansipaperiakin Helmenkalastaja kohosi muiden hyllyssä levänneiden kirjojen yläpuolelle.

Helmenkalastaja lupaa satumaisia seikkailuja Ronja ryövärintyttären hengessä. Siihen en sano mitään, sillä ryövärintytärtä en ole lukenut, mutta seikkailuja kirja on kyllä pullollaan. Erlandssonin teoksessa maisemat vaihtuvat hiukan samaan tapaan kuin kiinalaisissa kung-fu -elokuvissa, eron huomaa väreissä, maussa, tunnelmassa. Nuorempana rakastin juuri tällaisia romaaneja, joissa sankarit seikkailevat suuressa maailmassa ja eksyvät erilaisiin ympäristöihin, joilla jokaisella on omanlaisensa luonne.

Helmenkalastaja aloittaa neliosaisen sarjan. Päähenkilönä on – ainakin ensimmäisessä osassa – Miranda, tyttö, joka on pohjoisen metsistä kotoisin, mutta joka hankkii pääasiallisen elantonsa helmenkalastajana etelässä. Hän on jo nuorena tyttönä osoittanut lahjakkuutensa sukeltamiseen ja seurannut isänsä mukana etelään. Helmenkalastajia vaivaa kuitenkin kirous, sillä aika ajoin valtakunnan kuningatar kuuluttaa perään Silmäterää, suuren suurta helmeä. Kukaan ei ole koskaan nähnytkään Silmäterää, mutta silti helmenkalastajien keskuudessa elää vahvana usko siihen, että kuka tahansa helmen löytääkin, ei tule enää koskaan kaipaamaan elämässään mitään. Kuitenkin kaikki helmeä etsimään lähteneet jäävät sille tielleen, hylkäävät perheensä, lapsensa, elämänsä, eikä heitä enää nähdä. Yksi kadonneista on Mirandan isä.

Miranda saa matkalleen mukaansa pienen puheliaan Sirkka-tyttösen, jolla tuntuu olevan aivan erityisiä lahjoja helmenkalastamiseen. Alkuun Miranda ei halua laisinkaan kontolleen ketään riippakiveä, mutta pian hän tajuaa, ettei hänellä ole toivoakaan löytää Silmäterää ilman Sirkan apua. Valitettavasti myös joku toinen tajuaa tämän, ja tytöt saavat kannoilleen Iberiksen, valkeahiuksisen naisen, jonka silmistä ovat kaikki tunteet kuolleet. Iberis haluaa Silmäterän, hinnalla millä hyvänsä.

Kirja etenee joutuisasti, eikä kuvailua ole liikaa. Vaikka kieli on värikästä ja herättää mielikuvituksen, en silti kokenut missään kohtaa, että lukeminen olisi väsyttänyt tai jäänyt junnaamaan. Joissain kohdin edetään ehkä turhankin nopeasti, ja jouduinkin välillä pläräämään sivuja taaksepäin ihan vain päästäkseni takaisin kärryille. Pariinkin otteeseen luulin hypänneeni aukeaman ylitse ja palasin tarkistamaan asiaa, mutta tarina todellakin loikkii välillä melkoisin harppauksin eteenpäin. Ehkä tälläinen on ihan sallittua lastenromaanissa, jossa tärkeintä lienee tarinan kulkeminen eteenpäin. Silti, Helmenkalastaja oli kyllä sen verran mielenkiintoisesti kirjoitettu, ettei harppomiselle ollut mielestäni tarvetta.

Pikkuvioistaan huolimatta Helmenkalastaja on todella vahva sarjan aloitus, eikä ihme, että se on myös Runeberg Junior -palkittu. Huomattavaa on, että ollakseen palkintokirja Erlandssonin kirja ei laisinkaan haise palkintokirjalta kuten yleensä. Tässä siis palkintokirja niille, jotka vihaavat palkintokirjojen lukemista!

Pärlfiskaren
Schildts & Söderströms
2017 (suom. Tuula Kojo)
ISBN 978-951-52-4670-7
253 s.
☆☆☆☆

Kaupasta ostin

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s