Vihan ja inhon internet – Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo

Suoraan sanottuna minua pelottaa kirjoittaa tästä. Ei vähiten sen jälkeen, kun olen tämän lukenut, sillä sarjakuvissa kuvattu internet on hyvin erilainen kuin se, johon olen tottunut. En ole juurikaan törmännyt huutelijoihin, mutta toisaalta en ole ollut myöskään itse koskaan aktiivinen (tai edes internetin ulkopuolinen aktivisti) esimerkiksi foorumeilla.

Emmi Niemisen kuvitus on ensiluokkainen. Rakastin hänen tyyliään, vesivärien käyttöä ja kuvitusten tunnelmaa. Ne tukevat Vehkoon tekstiä hyvin ja tekevät tästä teoksena kokonaisuuden, jota on vaikea ohittaa. Toki Vihan ja inhon internet on kooltaankin jo sellainen, että sitä on vaikeaa olla huomaamatta – tämä siis siitä huolimatta, että itse kiersin kirjastoni bestseller-hyllyn varmaan viisi kertaa enkä siltikään löytänyt tätä, sivarin piti noutaa kirja aivan nenäni edestä minulle.

Vehkoo kirjoittaa teoksessa paljon feministien kohtaamasta vastarinnasta, miesten heitä kohtaan osoittamasta törkeästä vihapuheesta. Tätä lukiessani olin kauhuissani. Tiedän toki, millaista saastaa ja törkyä internet on pullollaan, kuulenhan siitä jatkuvasti, mutta sitä itse koskaan kokematta on hyvin vaikeaa uskoa, että aikuiset ihmiset sortuvat tällaiseen kirjoitteluun.

Pidän työssäni nuorille paljon opastuksia internetin käytöstä, kriittisestä informaation hakemisesta ja tulkinnasta, sekä toki myös siitä, mikä on netissä laillista ja mikä laitonta. He tuntuvat ymmärtävän nämä asiat huomattavasti paremmin kuin monet aikuiset. Vehkoon ja Niemisen teos tekee lukijansa voimattomaksi. Nimimerkkien takaa huutelu, kasvottomana toisten solvaaminen ja uhkailu ovat niin suuria asioita, että niihin puuttuminen tuntuu mahdottomalta. Vehkoon teoksen mukaan poliisi tai syyttäjäkään eivät juuri voi asialle mitään.

Ainoa tapa, jolla internetiin voidaan tuoda rauha, on käyttäytyä itse hyvin. Sano sellaisia asioita, mitä voisit sanoa oikeastikin, päin henkilön naamaa. Perustele väitteesi, älä vain intä. Älä valehtele tai teeskentele, älä esitä muuta kuin olet. Kysy kysymyksiä, ole utelias, mutta älä loukkaannu siitä, että joku on kanssasi eri mieltä.

Kosmos
2017
ISBN 978-952-7144-47-3
147 s.
☆☆☆☆

Kirjastosta lainattu

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s